Kuusamo
Kuusamo > perhe > erityislapset > Erityistä tukea tarvitsevan lapsen kuntoutussuunnitelma
vihjeet 
Erityistä tukea tarvitsevan lapsen kuntoutussuunnitelma

Kuntoutus tarkoittaa suunnitelmallista prosessia, jonka avulla lasta tuetaan mahdollisimman hyvän fyysisen, sosioemotionaalisen ja kognitiivisen toiminnan tason saavuttamiseen ja ylläpitämiseen, jolloin lapsen oma toiminta voi muuttua itsenäisempään suuntaan. Lapsi tarvitsee kuntoutuakseen yhteisön tuen sekä luottamukselliset ja turvalliset ihmissuhteet.

Varhaiskasvatus sinällään on monissa tilanteissa kuntouttavaa toimintaa. Arjen kuntouttavia elementtejä ovat mm. perustaitojen harjaannuttaminen, itsetunnon tukeminen, struktuuri, hyvä vuorovaikutus, lapsen oman toiminnan ohjaus ja ryhmätoiminta. Ajan, paikan, ihmisten ja toiminnan säännöllisyys, pysyvyys ja jäsentyneisyys eli struktuuri auttaa lasta ennakoimaan ja ohjaamaan omaa toimintaa.

Lapsen kuntoutuksen ja muun päivähoitotoiminnan yhteensovittamiseksi laaditaan lapsen tarpeista lähtevä, säännöllisesti arvioitava kuntoutussuunnitelma yhteistyössä lapsen huoltajien, päivähoidon henkilöstön ja muiden asiantuntijatahojen kanssa. Vanhempien tuki ja mukanaolo ovat lähtökohta toimivalle kuntoutukselle. Kuntoutussuunnitelmaa tehtäessä on olennaista tunnistaa ja määritellä lapsen yksilölliset tuen ja ohjauksen tarpeet sekä lapsen mielenkiinnon kohteet ja vahvuudet. Suunnitelmassa luodaan kokonaiskuvaa lapsesta ja hänen senhetkisestä kehityksestään. Tämän pohjalta määritellään tavoitteet ja menetelmät tavoitteiden saavuttamiseksi.

Erityistä tukea tarvitsevan lapsen kuntoutussuunnitelma

Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä oleville lapsille laaditaan
Henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma

[Pdf - tiedostojen katsomiseen ja tulostamiseen tarvitset Adobe Acrobat Reader - nimisen ilmaisen ohjelman.]




16.3.2010 13:34